...ja remontti sen kun jatkuu.

              Niinhän siinä sitten kävi, että keittiön ristikkoikkuna ihastutti niin Olga-Marttaa, 

että sellainen piti saada myös ruokasaliin. 

Vallan mainiosti se tyyliltään myös sinne sopiikin.

Eipähän ennättänyt sukulaispoika Otto, työkalupakkiaan
kauas viedä, kun työkaluille taas tehokasta käyttöä tuli.
Ensin mitttailtiin ja yhdessä todettiin, että lähes
samoilla mitoilla aloitetaan kuin köökinkin ikkunaseinällä.
Hihat heilumaan...

Pian oli taas työpöydällä paspispahvia, sytyketikkuja, "kahvitikkuja", tapettia ,liimaa,
 maalia ja tietysti loisto sahat.
Koko iltapäivä ja ilta siinä menikin, mutta hyvällä tuloksella.
Vaikeinta oli odotella liimojen ja maalien kuivumisia, kun millään ei olis malttanut.
 Seinä lopulta valmistui.

Asennus, seinä paikailleen ja siihen se sopii,
....."kuin nenä päähän".
Verhoja ja listoituksia vaille valmis seinä.
Verhot tehdäänkin vanhaa käsityötä kunnioittaen.
Oman Äidin virkkaamat, vanhat lakanapitsit pääsevät nyt uusiokäyttöön, kunniapaikalle, ruokasalin ikkunaan.

          Kaiken työn ja puuhastelun jälkeen on mukava istua kahvikupin ääreen ja nauttia 

onnituneen työn tuloksesta. 

      Ikkunaseinä ei pimentänyt huonetta lainkaan ja sen tunnelma sen kun vain parani.

             Jokohan nyt on aika kiittää Ottoakian ja päästää hänet työkalupakkinsa kerä 

seuraaviin puuhiin.

Koskaan ei kyllä tiedä, miten pian sitä työkalupakkia Willa-Stiinassa taas tarvitaan.