Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keittiö. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kevät, kevätpuuhineen on tullut Willa-Stiinaan


Mullat uusiksi ja kevätkylvöt käyntiin!
Niin ollaan taas keväässä ja puutarha-nurkkauksessa alkaa tapahtua.   
      Kaisalta (Something-Tiny) tilatut siemenpussit ja puuarhalehdet on otettu 
vihdoin esille.  Aina niin hyvää Mustaa Multaa myös tarvitaan. 
Pienet somat linnunpöntöt odottavat vielä paikkaansa, 
mutta pian on nekin paikoilleen laitettava.


Vaan missä on aina niin ahkera Olga-Martta?


Olga-Martta nauttii vielä mukavasta, leppoisasta kahvihetkestä, sisarensa Tyynen kanssa.
Yhdessä he tekevät pääsiäis suunnitelmia ja onpahan heillä jo ensimmäinen 
pääsiäiskakkukin koemaistettavana. 
Malttakaaha vielä Pääsiäiseen odottaa!




              Pääsiäinen voisi kyllä jo herkkujen puolesta Willa-Stiinaan tulla ihan milloin vain,
              sillä eilen toi postipoika niiiiin ihanan herkkupaketin Jutalta (Toropainen).
              Kuva kertoo enemmäin kuin tuhat sanaa,  uskomattoman herkullisilta näyttävät
              niin lampaanviulu perunoineen kuin ihanat keväiset pääsiäiskakutkin.
              Tuoksutkin voi melkein nenässään tuntea!
              Enää puuttuu narsissit ja pajunkissat, sitten voi Pääsiäinen alkaa.
              Hmmmm....entäspäs ne yllätysmunat. Ne jääköön yllätykseksi. ;)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Tästä rakentelut taas alkaa..

 


Lupaus Willa Stiinan rakentelun jatkamisesta alkaa hyvää vauhtia toteutua.
On aika siirtyä alimpaan kerrokseen, jonne tulossa Olga-Martallekin kylpyhuone.
Kalustot ovat olleet jo odottamassa, mutta seinä- ja lattiapinnoista aloitan.
Oma työpöytä näyttää vielä varsin siistiltä, vaikka muutakin siellä työn alla jo on. Työvalon suhteen parannusta luvassa.
                      




Rakenteluintoa sain lisää roppakaupalla, postin tuodessa
tilaamani ja niin paljon kehutun Mari Malmströmin Nukkekoti, Väinolän tapaan-kirjan.
Turhaan ei ole kirja kehuja saanut, vallan ihana ja innostava.
Entäpäs sitten uudet Jiiri-sakset jotka samassa postissa tulivat.
Miten ilman olen toimeen tullutkaan, niin tuntuivat heti käteviltä.
 Sujuvasti ja siististi puulistatkin leikkaantuivat.





 
 
Sillä aikaa kun Willa -Stiinan kylpyhuoneen seinät maalauksista kuivuivat syvennyin Marian kirjaan.
Siitä innostuneena, päätin heti kokeilla
uusia Jiirisaksia ja mallia perunakapoille.
Uskokaa tai älkää, ei se vaikeata ollut ollenkaan.
Taikataikinasta perunat pyöräytin ja niin on
Willa-Stiinan keittiössä kaksi kapallista ihania
uusia perunoita, kuin juuri maasta otettuna. 
 
Kylppäriremontti senkun jatkuu...

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Syksyn merkit ja kerhon kehittelyä.

Syksyn merkit on jo ilmassa.

Pihatyöt uudessa kodissamme saimme melkein siihen pisteeseen
 kun olimme toivoneetkin.
Paljon jää pihan laittoa odottamaan ensi kevättä ja kesää.
Lyhdyt syttyy yksi toisensa jälkeen ja toivotamme näin syksylle terevetuloa!




Syksyn lupaus Olga-Martalle on vihdoin toteutumassa, nyt alkaa Willa Stiinassakin tapahtua, pitkän tauon jälkeen.
Ahkerasti on tämän ajan Olga-Martta jaksanut kukkiansa hoidella ja vuoroaan odottaa.





 
 


  Hyvä aloitus syksyn minipuuhille on käynnistellä oma kerhoa, jollaista paikkakunnallani ei ole.
Pienesti kahden naisen voimin sen syntyä kehiteltiin ja samalla varauduttiin jo "kahvitteluihin" isommallakin porukalla.
Somat kahvipurkit siinä juttelun lomassa syntyi.
Taidetaan laittaa sana kiertämään ja kutsua innokkaita nukkekotien ystäviä koolle.
Toisten ahkerien ja taitavien kerholaisten blogeja on luettu ja hyvät vinkit niistä otettu.    Joskopa mekin...


Toivotaan syksystämme kaunista ja aurinkoista, sekä annetaan ideoiden rönsytä ja ahkerien sormien aherrella.